Tutustuttiin paikalliseen ilopilleriin "Topiin" Language Exchange Sessionilla. "Topi" hämmästytti meitä suomenkielen taidollaan ja sillä, että hän on varmaankin ensimmäinen ulkomaalainen, joka todella pitää salmiakista! Topi kutsui meidät kotiinsa. Visiitti oli todellakin kokemisen arvoinen. Topin perheellä on oma Coffee shop, jossa riitti asiakkaita. Päästiin itsekin tiskin taakse myymään erittäin maukkaita leivoksia. Pakkohan niitä leivoksia oli "vähän" kotiinkin ostaa. Topi lupasi myös viedä meitä kotikaupungin lähinähtävyyksiin, mm. temppeleihin ja katsomaan KÄVELEVIÄ kaloja. Odotetaan seuraavaa visiittiä kovasti. :)
| Tuliaiset |
Eräänä päivänä yllätyttiin kovasti, kun meidän piti tavata opettaja SAMK:ista. Opettajan lisäksi saimmekin kahvitella yhdessä Bangkok Universityn dekaanin kanssa. Saimme häneltä jopa käyntikortit. Kyllä sitten nämä tytöt olikin polleena! Tämän lisäksi lounastimme Bangkok Universityn opettajan kanssa, joka vieraili SAMK:issa viime keväänä. Hän tarjosi meille hyvin aasialaistyylisen lounaan K-Villagessa. Tilattiin viisi eri annosta ja thaimaalaiseen tapaan jaoimme tietenkin kaiken yhdessä.
Ollaan nyt vierailtu yhteensä viidessä luksushotellissa. Kyllä on rankkoja nämä koulutyöt, kun pitää mennä maistelemaan viiden tähden jälkiruokia. ;) Voimme molemmat todeta, että suklaakakut ovat olleet hintansa veroisia, nam! Yöpyminen viiden tähden hotellissa maksaa saman verran täällä kuin yöpyminen Suomen keskitasoisessa hotellissa.
| Jälkkäri Peninsula Bangkok Hotellissa |
Muutettiin myös pienempään ja halvempaan huoneeseen täällä Boss Towerissa. Tämä olikin jo kolmas kerta, kun muutettiin kuukauden sisällä. Huone on paljon kivempi ja viileämpi kuin edelliset. Huoneesta on kiva näkymä altaalle. Päätettiin sittenkin jäädä asumaan loppuajaksi tänne, koska kaikki muutkin vaihtarit päättivät jäädä. Ensimmäisen kuukauden sähkölasku oli noin 70€, mutta emme ole enää käyttäneet ilmastointia, joten sähkölasku tulee pienentymään huomattavasti. Boss Tower ei olekaan niin huono kuin ensin ajattelimme.
Pitää myös vähän mainostaa syysloman suunnitelmiamme. Eli nyt on siis lentoliput Bangkok-Krabi (Koh Lanta, Koh Phi Phi)-Phuket-Singapore-Kuala Lumpur-Langawi-Penang-Bangkok. Kolme viikkoa tulee menemään erittäin nopeasti. Seuraksemme lähtee itävaltalainen vaihtari ja maailmanmatkaaja Viktoria. Enää 18 päivää lähtöön!!!
Meistä on tullut nyt todelliset Bangkokin asukit. Hommattiin Big C:n oma asiakaskortti ja BTS:n kulkukortti. Osataan myös sanoa oma kotiosoite thaiksi: "Rama sìi". Osataan nyt myös valmistaa perinteistä thaimaalaista ruokaa, Pad-Thaita. Olimme viime sunnuntaina koulun järjestämässä kokkauskurssilla. Kiva kokemus, toivottavasti kotisuomestakin löytyy samoja raaka-aineita!
| Pad-Thain raaka-aineet |
Muuten ollaankin syöty ja kierrelty ostoskeskuksissa. Ainut, mitä ollaan löydetty on muutamat kengät ja pari vaatetta. Meillä on kovat odotukset Malesiasta ja Singaporesta shoppailun suhteen. Täällä suurin osa "bilevaatteista" on thaikokoisia, eli todella pieniä. Huvittavinta on, että myyjät aina venyttävät vaatteita ja sanovat, että tämä mahtuu sinulle, very stretchy! Ollaan liikuttu lähes joka päivä ja vielä aamuisin, joten eiköhän syödyt kilot luulisi pysyvän kurissa (vaikka ehkä muutama kilo onkin tullut lisää), kiitos hyvien jälkkärien! Blenderi herää muuten uudelleen eloon Suomessa. Sille on nyt paljon käyttöä! Mmm, watermelon shake...
| Reija kenkäostoksilla |
Tällä viikolla meillä on perjantaina kauneuspäivä, joka pitää sisällään sokeiden hieronnan ja manikyyrin. Ilta huipentuu VIP-leffaan, tai niin ainakin ollaan suunniteltu. Lauantaina menemmekin Chatuchakin viikonloppumarkkinoille ja illalla baila baila! Muut suomalaiset vaihtariystävämme lähtevät Kambozaan viikonloppureissulle, mutta onneksi me pidetään Bangkok pystyssä!
Sitten säästä... Ukkosmyrskyjä on ollut lähes joka ilta, ja muutamia tosi kamalia sellaisia. Pari kertaa kadut ovat tulvineet eikä sateenvarjosta ole juurikaan hyötyä. Välillä tuuli tuntuu myös hieman "viileältä", huom puhutaan silti +30 lämpöasteesta. :D Ilman pitäisikin viilentyä kuukauden päästä, jolloin alkaa Thaimaan talvi. Lämpö on alimmillaan +22 astetta, pitääkö tässä lähteä talvitakkia metsästämään?
Yritetään pitää tästä lähtien blogia enemmän ajantasalla. Terkkuja kaikille!
<3:lla Jonna & Reija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti