sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Koh Lanta, 4.-6.10.2011

Krabilta seuraamme liittyi itävaltalainen ystävämme. Meidät noudettiin resortistamme ajallaan (yllätys). Matkustimme ensin noin puoli tuntia siistissä ja ilmastoidussa minibussissa, jolla koko matka oli tarkoitus taittaa. Muutamaan kertaan meidät jätettiin odottamaan pitkäksi aikaa epämääräisille pysähdyspaikoille, syyksi mikä ei ole vielä tähänkään päivään mennessä selvinnyt, mutta odotimme kärsivällisenä. Jostain syystä minibussi vaihtui kaatosateessa hetkeksi lavataksiin. Onneksi tämä oli vain väliaikainen kuljetusmuoto, sillä vaatteemme kastuivat jo muutamassa minuutissa. Sitten pääsimme taas minibussin kyytiin, joka vei meidät satamaan ja sieltä lautalla Lanta Riviera Resorttiin saakka. Luvattu kahden tunnin matka kestikin viisi tuntia. Mai pen rai.

Toiveemme ei toteutunut ja sateinen sää jatkui edelleen Lantalla. Huonon sään vuoksi emme nähneet Lantalla muutakuin oman majoituksemme ja ravintolan. Mitään retkiäkään ei järjestetty, joten aika kului korttia pelatessa ja ravintolassa istuskellen. Jälkeenpäin kuulimme, että Lantalla olisi ollut paljon kaikkea nähtävää. Noh, ehkä sitten seuraavalla kerralla. Onneksi sentään ravintolamme ruoka oli maukasta. 

Päätimme kokeilla Koh Lantan matkatoimistoa paremmalla onnella ja varasimme kuljetuksen ja lauttamatkan Phi Phille. Merisairaustarrat korvaan ja menoks!

Illallisella
Lanta Riviera Resort
Nam!

Biitsii
 <3:lla Jonna & Reija

Ao Nang, Krabi 1.- 4.10.2011


Tentit ohi - kolmen viikon syysloma alkakoon! Ensimmäisenä matkakohteenamme oli Ao Nang, Krabi. Sää oli heti ensimmäisenä päivänä sateinen, mutta onneksi majoituksemme oli aivan ihana! Majoituimme bungalowissa, joka oli todella siisti ja sijaitsi 800 metriä rannasta. Sängyt olivat erittäin pehmeät ja tyynyt muhkeat Boss Toweriin verrattuna. Resort tarjosi ilmaisen Tuktuk-kuljetuksen rannalle milloin halusimmekaan nauttia auringosta. Niinhän siinä kävi, että ainoastaan yhtenä päivänä neljästä paistoi aurinko.

Ao Nang oli turistirysä, missä thaimaalaiset kauppiaat huuteli suomeksi ja ravintoloidenkin menut olivat käännetty suomeksi. Hintataso oli hieman kalliimpi kuin Bangkokissa (Svenssenskin oli paaljon kalliimpi Krabilla).Rantakadulla oli paljon pieniä putiikkeja, ravintoloita, hierontapaikkoja, matkatoimistoja ja räätäleitä. Ranta itsessään oli vähän pettymys, sillä jo klo 12 aikaan nousuvesi oli niin korkealla, että rantaa ei enää ollut. Saimme seuraa suomalaisesta pariskunnasta, joten aika kului paremmin sataessa baareja ja ravintoloita kierrellen. Varasimme myös yhdessä saarihyppelyn, mutta huonon sään vuoksi jouduimme perumaan retken. Varasimme retken tilalle majoituksen ja ilmastoidun kuljetuksen Koh Lantalle.                                                                                                                          

Neljä päivää sateisella Krabilla riitti hyvin, koska sateisella säällä Ao Nangissa ei ole juurikaan mitään tekemistä. Lähdimme toiveikkaina Koh Lantalle, sillä olimmehan tulleet hakemaan hienon rusketuksen ensimmäiseltä pitkältä rantalomaltamme. ;D

Bungalow sisältä - Sunda Resort

Oma puutarha

Poolilta

Ao Nangin rantakadulta



<3:lla Jonna & Reija