sunnuntai 21. elokuuta 2011

Living in BKK

Ja taas on viikko vierähtänyt ihan silmissä. Kohta ollaan oltu jo kolme viikkoa "opiskelemassa" Bangkokissa. Suomesta saapuvat vieraatkin tulee ihan kohta, eikä olla itse ehditty vielä käymään edes kaikissa nähtävyyksissä!

Ensimmäinen kouluviikko oli löysä, meille kerrottiin lähinnä kurssin sisällöstä ym. Tuntien välillä oli paljon odottelua, mutta onneksi päikkärit voi ottaa huoletta vaikka ruokalan pöydällä. Paikalliset kun nukkuvat ihan missä tahansa.

Osa kurssien opettajista on ulkomaalaisia, osa thaimaalaisia. Tunnin alkamisaika ei jokaisen opettajan kohdalla pidä ihan paikkansa, saati sitten oppilaiden. Tunnille tullaan vähän, koska itse huvittaa. Tunnollisina suomalaisina oltiin Reijan kanssa joka kerta reilusti ajoissa. ;) Täällä rahalla saa kaikkea mitä haluaa, joten thaimaalaisten rikkaiden oppilaiden ei välttämättä tarvi tulla ollenkaan tunnille. Riittää, että he tekevät tentit. Suurimmassa osassa luokista on TOSI kylmä. Ilmastointi on täysillä, joten pitkähihaista paitaa ja huivia todellakin tarvitsee. Joillakin tunneilla tulee sellainen tunne, että olisi ala- tai yläasteella. Paikallisille pitää ilmeisesti tehdä itselle itsestään selvät asiat selviksi. Esimerkiksi luokan edessä ei saa tapella, lemmikkieläimiä ei saa tuoda luokkaan ja kaikkea muuta yhtä outoa. :D

Päätettiin nuukailla alkuviikot ja syödä koulussa lounas ja illallinen. Ruokalassa ruoka on kalleimmillaan 1,50€ ja annokset on oikeesti hyviä! Vaihtoehtoja on vaikka ja mitä. Sitten ollaan jääty koukkuun jääkaakaoon (0,70€), mums!

Kaikista kursseista mainitsemisen arvoinen on kyllä Thai Classical Dance. Ilman mitään kummempia odotuksia mentiin tunnille urheiluvaatteet mukana. Alussa selvisikin, että tanssimme koulupuvut päällä, what? Onneksi tanssi ei ole fyysisesti raskasta, eli ei tarvitse hikoilla. Taustalla pyörii ns karaokevideo ja tanssimme (heiluttelemme käsiä) sen tahtiin. Ensimmäisellä kerralla meillä oli jo tanssikoekin! Saatiin Reijan kanssa kumpikin 8, melkein täydet! Enää onkin jäljellä 9 kertaa ja 9 tanssikoetta. Helpot opintopisteet!

Käytiin myös katsomassa muutamaa majoituspaikkaa, mutta ei löydetty mitään sopivaa. Täällä asuminen on todella kallista. Saatiin kiva ylläripylläri, kun kuultiin, että meidän sähkölasku täällä Boss Towerissa on 1,5 viikolta 60€! Sen jälkeen ollaankin hikoiltu yöt ja päivät huoneessa. Onneks päästään koska vaan poolille vilvotteleen. Siitä tulikin mieleen.. Istuttiin Reijan kanssa uinnin jälkeen noin 20 min pikkasen auringossa. Lopputulos oli, että molemmat sai illan mittaan kauniin punaisen värin iholleen. Ja huom, taivas oli pilvinen!

Testattiin myös Bangkokin Oil Massage.. Hmm.. :D Otettiin sama hieronta, mutta käsittely oli kyllä aivan erilainen kummallakin. Herkkä hipiäiset, älkää lukeko seuraavaa! Reija sai hierontaa ilmeisesti tiukkaan pyllyn reikään ja Jonnan hieroja (Huom nainen) keskittyi alapään seudulle. Ei ehkä seuraavalla kerralla valita samaa paikkaa. :D Tämän hierontapaikan vieressä on melko luksus Health Land. Hoidot ovat 300 bahtista ylöspäin. Erittäin siisti paikka! Varaus kannattaa tehdä etukäteen, varsinkin jos hierontaa haluvia on enemmän kuin yksi.


Käytiin myös testaamassa Siam Paragonin leffateatteri. Tällä kertaa ei menty vielä VIP-leffaan, mutta tavallinenkin leffa oli jo parempi kuin Suomesssa (leffalippu ensi-iltaan noin 4€). Elokuvan aluksi tuli mainoksia noin puolen tunnin ajan, sitten noustiin ylös ja kunnoitettiin Thaimaan kuninkaallisia heistä kertovan videoclipin ajan. Muutenkin Bangkokin katukuvassa näkyy paljon kuvia ja kultaisia tauluja kuninkaallisista. Ihailtavaa kunnioitusta. :D

Lauantai-ilta kului ensi viikon Koh Sametin reissua suunnitellen ja juhlien. Alottelujuomien ostaminen kannattaa ajoittaa klo 11-14 ja 17-24 välille, sillä muuten saat viettää koko illan kuivin suin. Mentiin jälleen katsastamaan svenska pojkarnojen kemut ja Route 66. Baari-illan päätteeksi taksia on erittäin vaikea saada taksimittarilla. Kävelimme kauemmas RCA:sta ja saimme vihdoin taksin kotiin Boss Towerille. Sunnuntaina testattiin meksikolainen Coyote-ravintola ja Bangkokin yliherkulliset pannarit!

Huomenna ajateltiin viimein kokeilla Tesco Lotuksen omaa ilmaista parkkijumppaa. Jumppa kestää kaksi tuntia ja näyttää meistä melko huvittavalta! Ensi viikon rantaloma polttelee jo kovasti!

<3:lla Jonna & Reija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti